CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

maanantai 24. elokuuta 2009

Aika vierii vähän turhan nopeasti..

Enää hieman reilu pari viikkoa, niin ensimmäiset pennet lähtevät omiin koteihin.. Voi suru ja murhe :(

Tästä ihanasta ajasta täytyy silti ottaa kaikki ilo irti, pissa-kakka-rumba meinaa vähän varjostaa tätä onnea, mutta ei liiaksi kuitenkaan :) Eilen käytiin taas nauttimassa loppukesän lämmöistä tuossa sivupihalla. Kummasti tuommoinen rämäpäälauma houkuttelee ohikulkijoita rapsuttelemaan niitä ;) Taas saivat pennut kivoja kokemuksia lapsista, pari taaperoa ja
useampi vähän vanhempi lapsi kävi pentuja rapsuttelemassa. Lastenvaunut ja polkupyörät kiinnostivat joka pötköä ja häntä hurjasti heiluen juoksivat aidan reunalle niitä tutkimaan. Daimi vietti "mammalomaa" sisällä, nukkui varsin tyytyväisenä sängyllä kun takaisin sisälle tultiin ;)

Pennut tutustuivat eilen ensimmäistä kertaa kunnolla automatkustamiseen ja leppoisaa oli meno. Ensimmäisten kilometrien aikana jo Matami oli nukahtanut ja Kingikin pilkki Keijukaisen kyljessä unen ja valveen rajamailla. Emäntä istua tapitti suurimman osan matkasta ja ihaili rauhallisena maisemia. Hämis ja Höpöttäjä sen sijaan ottivat leikiksi tämänkin hetken ja temusivat keskenään lähes koko matkan. Autokyydistä teki turvallisen tuo savicin iso häkki, joka meillä oli ennen sisällä Daimin pesäluolana. Ei pennejä häirinnyt lainkaan vaikka metallihäkistä lähtikin meidän ihmisten mielestä ihan luvattoman paljon ääntä, kolinaa ja räminää riitti jokaisen töyssyn jälkeen. Aluksi meinattiin että jätetään tuo savicin häkki autohäkiksi, kun sinne helposti mahtuu kaksi aikuista belgiä matkustamaan, mutta kyllä me nyt tultiin siihen tulokseen, että jostain on tilattava ihan oikea autohäkki.. ei lomareissut olisi kovin leppoisia kolinan ja räminan keskellä. Kaiken kaikkiaan puolisen tuntia ajeltiin erilaisilla teillä Oulussa - mukulakivikatuja tietysti myös, kun niitä täällä kerran riittää.

Pennuilla luonteenpiirteet ovat selkeästi jo näkyvissä. Laumasta löytyy kuusi tasaista ja varmaluonteista pientä belginalkua. Kaikille maistuu ruoka ja ovat niin ahneita kun pieni belgi olla voi. Meidän grammapuntari (max 3000g/3kg) ei enää pennejä punnitse, joten oletamma että ne ovat isoja :D Eivät pennut vielä kuitenkaan kolmea kiloa vielä paina, mutta tuo punnituksen oiva apuväline -kattila- on itsessän jo 1400g. painava, että pelivaraa jää 1600g per pentu ja sen ne ovat jo reilu viikko sitten jo vauhdilla ylittäneet. Punnitus jääköön suosiolla siis nyt unholaan. Daimikaan ei ipanoita enää mielellään syötä, öisin saattaa maitobaarin avata, mutta muuten tyytyy saamaan naskalit vaan leikkiessä iholleen. Nisät ovatkin aikamoisen naarmuiset, kun nuo ahneet pikkuiset possut eivät paljoa mammakoiraa ajattele syödessään.. ja eihän ne pelkät naskalit iholla ikävälle tunnu, vaan myös ne kynnet, joita pennet käyttävät kuin kissat - tassut suppuun, niin ote on varma! Meinaa kynsien leikkuu muuten käydä jo työstä, kovasti jo saa taistella, että mitenkäs tässä manikyyrin aikana nyt oltiinkaan. Uninen belgi on tässä hommassa paras belgi.. ;) Taistelusta puheenollen, laumasta tähän mennessä eniten taistelutahtoa on osoittanut Höpöttäjä, meidän esikoinen. Roikkuu jo ihan tosissaan räteissä ja veroleluissa kiinni ihmisen kanssa. Äriseekin jo leikin tiimellyksessä :D
Kingi ja Keijukainen tykkäävät tapporavistella ja taistella myös ihmisen kanssa. Hämäläinen touhuaa mieluiten ihmisten jaloilla ja käsillä, puree jo kohtuu kovaa! Ihmislihan viehätyksen lisäksi Hämäläisellä on selkeästi saalisviettinen moottori, juoksee pallon perässä ja retuuttaa kiinni saamaansa pehmolelua kunnon tapporavistusmeiningillä. Emäntä ja Matami molemmat ovat niin saaliin kun taistelun makuun päässeitä, molempi parempi :) Aktiivisia ja touhukkaita tuholaisia nämä kaikki ovat. Jätkät perusrauhallisia ja likat tuommoisia riiviöitä. Pojat ovat päässeet ihmislihan makuun ja tykkäävät pureskella ja pussailla ja tytöt touhuavat mielummin vaatekappaleiden kanssa sen mitä pussailuiltaan ehtivät :)

Tässä muutama kuva eiliseltä ulkoilureissulta:

Höpöttäjä taistelee sukasta.

Höpöttäjä: MUN SUKKA!!

Hämäläinen (yllä) ja Matami painimassa.

Samperin jätkä!

Hämäläinen nauttii vetolelusta.

Keijukainen poseeraa, taustalla Emäntä.

Hirmuiset tytöt, eli Emäntä ja Matami, kinaamassa :D

Hämäläinen (yllä) ja Emäntä leikkimässä.

Emännän pallo ja pyllistys.

Vain Höpöttäjä puuttu, oli pissalla.

Sama porukka..

Vasemmalta: Hämäläinen, Matami, Emäntä, Kingi, Keijukainen ja kuvan ulkopuolella Höpöttäjä edelleen asioillaan..

Matami ja Keijukainen touhuamassa.

Takana Keijukainen, keskellä pojat kinaamassa (takimmainen on Kingi) ja edessä Emäntä nauttimassa rottaa..

Takimmaisena Keijukainen, sitten Matami ja Hämäläinen, edessä Höpöttäjä.

Tämän viikon torstaina otan pennet mukaan, kun käyn tokotreenit vetämässä Haukkukeitaalla (kurssilaiset huom. varautukaa naskaleihin). Perjantaina lähdetään ekalle pitkälle autoreissulle, käydään Ylivieskassa esittäytymässä ja hurmaamassa tutut ja tuntemattomat :) Ensi viikon tiistaina penneillä on luvassa ensimmäinen kunnon kosketus eläinlääkäriin, sillä käymme pentutarkastuksessa ja tuikkaamassa sirut pentujen niskaan. Tämän jälkeen paljastetaan sitten jokaisen pennen viralliset nimet ;) Pentutestaaja tulee sitten tasan kahden viikon päästä, katsellaan mitä mietteitä hänellä on näistä viikareista.. Eli ohjelmaa on luvassa yllin kyllin ja kaiken tämän keskellä vielä hellitään ja halitaan niin paljon kun vaan keretään.

Tänään vietetään vapaapäivää pentujen katselijoista, mutta muutoin loppuviikko on aikalailla buukattu täyteen. Josko sitä tänään saisi aikaiseksi vaikka suursiivouksen, moiselle kun ei ole ollut viimeiseen kuukauteen lainkaan aikaa.. ;) Mopin varteen siis.. palaillaan taas!

1 kommenttia:

Hirmut kirjoitti...

Kyllä aika rientää! Vaavit näyttävät jo niin isoilta, vaikka vielä äsken olivat pikku marsusia. Mukavaa ja ennen kaikkea pentumaisen riehakasta Ylivieskan reissua! xD