CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Pötköt baarissa

Kuulumisia on kaipailtu, joten kaippa mun täytyy koneelle hetkeksi istahtaa, pentujen seuraamisen sijaan :)

Pötköillä ja mammalla menee tosi hyvin. Daimi on (yli)huolehtiva vuoden äiti -ehdokas. Pikkuisenkaan kun ipanat inisee, on Daimi heti tutkimassa kaikki läpi, suuta ja takapuolta myöten. Laatikko säilyy muutes siistinä, kun ei pahemmin kerkeä pentujen ulosteet sitä tuhria ;) Eilen Daimi ei suostunut edes ruokailun ajaksi poistumaan laatikosta, joten mä sitten kiikutin sille pentulaatikkoon eväät 4x päivässä ja juomatarjoilukin pelasi.. mitä sitä ei koiransa eteen tekisi, höm. Ulkonakin viihdyttiin juuri ja juuri tarpeitten verran ja sitten hirveää kyytiä takaisin. :) Eilen koitettiin ipanoista kuvia ottaa, mutta mammakoira näytti silminnähden kurjalta kun ipanoita nosteltiin kämmenelle kuvattavaksi, päätettiin sitten että siirretään yksilökuvat myöhemmälle ja säästetään mammakoira huolelta ja murheelta. Kylläpä niitä passikuvia vielä kerkiää ottaa monia ;) Tällä hetkellä Daimin tehtävä on siis valvoa ja huoltaa, sekä toimia maitobaarina innokkaille junioreille. Kaikki pennut voivat tosi hyvin ja napanuorat ovat kovettumassa sekä tippumassa pois. Ruoka maistuu niin ipanoille kun mammallekin :)

Tänään aamulla sain kaikkien meidän iloksi pari kuvaa otettua, kun aurinko paistoi tovin makuuhuoneeseen. Klikkaamalla saatte kuvat isommiksi. :)
Penneleille ollaan annettu ns. työnimet, jotta tiedetään kenestä puhutaan :) Nimi kertoo näistä ipanoista paljon, joten käyttäkää mielikuvitustanne kun kuvia katsellessanne mietitte mistä nimet tulee ;)

Syntymäjärjestyksessä:
Höpöttäjä = viininpunainen nauha
Kingi = sininen nauha
Emäntä = vaaleanpunainen nauha
Matami = vihreä nauha
Hämäläinen = turkoosi nauha
Keijukainen = ruskea nauha


pötköjen ruokatauko / emon lepotauko


pötköjen ruokatauko / emon lepotauko


Kingi laskee vielä lampaita mamman kainalossa


Pikkutytöt Höpöttäjä (vasemmalla), Keijukainen ja Matami jatkoilla baarissa


Emäntä ja Hämäläinen unimailla..


ja Kingi ja Höpöttäjä myös :)

Eilen punnittiin pötköt ja kaikille oli 16tunnin aikana tullut 17-19g. lisää. Eli ihan hyvää vauhtia ovat kasvamassa ;) Tänä aamuna Daimi jo poistui laatikosta ruokailemaan, joten ehkäpä se mammakoira alkaa pikkuhiljaa hoksaamaan, etteivät ne ipanat sieltä laatikosta ihan heti oli lähtemässä :)

Daimi lähettää rakkaita terkkuja isikoiralle Kamille, oikeen reippaan oloiset terhakkat antennihännät tuli tehtyä ;) Pusut isikoiralle! Palaillaan kuulumisien ja kuvien merkeissä piakkoin, tänään Samu meinasi kuvailla ipanoita, joten katellaan millainen kuvakollaasi sieltä saadaan aikaiseksi ;)

1 kommenttia:

Hirmut kirjoitti...

Hämäläinen? ;-) Mukavaa eloa ja oloa Daimille ja vaaveille! Ja jaksuja teille Daimin taustajoukoille. :)