CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

torstai 23. heinäkuuta 2009

Energetic-Action's G-pötköt ovat täällä!

Daimin ja Kamin juniorit syntyivät viime yönä! Synnytys käynnistyi poltoilla keskiviikkona noin klo23:00. Tunnin päästä siitä puhkesi pentuvesi eli ns. vesipää. Tästä vaiheesta Daimi ei liioin perustanut, vikisi ja tärisi. Rauhoittui kuitenkin nopeasti ja jo puolen tunnin päästä pentuvesistä syntyi ensimmäinen narttu takatarjonnassa. Vähän saatiin tehdä Daimin kanssa töitä, että se ulos saatiin, mutta Daimi reippaasti jaksoi supistelujen myötä ponnistaa ja saatiin kun saatiinkin tummanpunainen ja äänekäs pikku-neiti maailmaan, tällä neidolla painoa 336g. Seuraavaa ei tarvinnut kauaa odotella ja jo puolen tunnin päästä Daimi synnytti lauman kingin, tummanpunaisen uroksen, jolla syntymäpaino näytti kaikesta venkuilusta huolimatta 403g. Kingin jälkeen maailmaan putkahti etutarjonnassa kunnon kokoinen emäntä, pentueen suurin ja rauhallisin jäsen, ei hätkähdä pienistä. Painoa tällä pennelillä oli syntyessään 404g.! Pienen tauon jälkeen kuin salaa Daimin taasujen välistä näkyi pieni musta pää, joka määrätietoisesti oli maitobaaria jo testaamaan menossa. Tämä neito (niin kuin jo ulkomuoto paljasti) kerkesi iosiaan itse hakeutua nisille maitobaaria testaamaan, vaikka vielä puoliksi olikin sikiöpussissa. Ääntään vaan korotti mennessään :) Tätä narttua kutsumme työnimellä Matami, joka kuvastaa tyttöä oikeen osuvasti. Matami on sisariaan vaaleampi (sai isänsä värityksen) ja painoi syntyessään 341g. :) Matamin jälkeen syntyi pentueen toinen uros, etutarjonnassa yhdellä ponnistamisella putkahti esiin vaaleampi poika, 413g. Tässä vaiheessa kello näytti olevan lähemmäs puoli neljä ja Daimi oli hyvin rentoutunut. Odoteltiin vielä vajaa tunti josko sieltä vielä maha-asukkeja tulisi, mutta luovutettiin lopulta ja kannettiin pennut pentulaatikkoon (piti Samu herättää tätä toimenpidettä varten, kun yksiin käsiin ei 5 venkuloivaa pentua oikeen mahdu), Daimi tietysti reittiä näyttämässä. Sinne pentulaatikkoon tuo lauma nukahti alta aika yksikön, tuhinoiden saattelemana. Mä en tietysti vielä saanu unta, kun olin niin onnessani kaikesta. Samu lähti sitten töihin seittemäksi ja mä siirryin suosiolla olohuoneeseen nukkumaan, kun muutkin belgipötköt hoksasivat äänen käytön salat pienemmiltä siskoiltaan.. Tunniksi nukahdin ja kävin tarkistamassa pentulaatikon kuulumiset. Samalla siivosin pari karvatuppoa pois ja tutkailin pentuja. Viidennen kohdalla tajusin, että hetkinen, yksihän tuossa on vielä maitobaarissa, jota en ollut laskenut.. Uusi laskutoimitus todisti samaa, tuon tunnin aikana Daimi taitavana oli synnyttänyt, putsannut pennun, syönyt jälkeiset ja nyhtänyt napanuoran oikeaan mittaansa. Aika taitava mamma! Tämä pikkuinen osoittautui tummanpunaiseksi pikku-neidiksi, oikeaksi keijukaiseksi :) Pieni ja vikkelä, jolla painoa 311g. Saldoksi saatiin siis 6 pentua, 4narttua ja 2urosta. Ultrahan näytti Kirkkonummella 7pentua, mutta katotaan nyt oliko se harhaa, vai onko tuolta vielä yksi tulollaan.. :) Nyt on valtakunnassa kuitenkin kaikki taas hyvin. Daimille ruoka on jo maistunut ja pissallekin on suostunut.. tosin "pienellä" houkuttelulla. Daimi on loistava emo, huolehtii tosi tarkasti pennuistaan, mutta silti luottaa meihin että saadaan niitä pikkuisen kurkkia tarvittaessa. Pikkuisen kun pennelit päästää ääntä, niin on mammakoira jo nuoleskelemassa niitä. Niin ja mainittakoon vielä, että mua ei synnytyksessä oikeastaan tarvittu, kunhan ekan pennun autoin ulos ja toistakin hieman (olivat tosiaan perä edellä tulossa), sekä parille pennulle aukaisin kalvoa suun edestä aluksi. Daimi oli rauhallinen koko toimituksen ajan ja samoin se on nyt pentuja hoitaessaan. Alla muutama tosi heikkolaatuinen kuva, mun kuvaajan taidoilla ei sisätiloissa kummosempia kuvia tule.. Odotellaan siis että Samu tulee kotiin töistä ;)


pötköt lähikuvassa


koko poppoo ottaa lukua :)

13 kommenttia:

P-pojat kirjoitti...

Lämpimät onnittelut Daimi-mammalle ja Kami-iskälle sekä muulle kotiväelle onnellisesta perhetapahtumasta:)

//Tuulikki

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Siellähän ne pennelit, niin varmoin ottein ovat maitoa imemässä ;) Hyvältä näyttää ensi taipaleen alkaminen ;) Daimi on yhtä hyvähermoinen, kuin emonsa, tosi varma otteinen ensi synnyttäjä ;) Hienova!!! Hip-heijaa Daimi ja kätilö-Satu hienosti klaarasitte viime yön ;), nyt vaan lepäämistä tänään, pentujen ja emon hoitamisen lisäksi ;) No, ei muuta tällä erää taas, Palataan taas asiaan asian tiimoilta ;) Daimille rapsutukset ja penneleille myös ;)

Elina kirjoitti...

Onnea pennuista! Mukavan kokoinen jengi :)

Sipe & Demi & Co kirjoitti...

Onnea koko poppoolle! Hyvänkokoinen pentuehan sieltä on yön aikana maailmaan putkahtanut - "yllätyspentu" mukaan lukien!;P

Hyvinvoivilta näyttää sekä emo että pennut:) Lisää kuvia odotellessa..

Anonyymi kirjoitti...

ONNEA! Näin hyvin belgimäisiä unia loppuyön sun viestin lukemisen jälkeen! Aijai! Pentukuumetta(ko)?? ;))

Daimille paljon rapsutuksia ja nameja ja pikku belgeille myös hellyyttä!

laura ja cara

Unknown kirjoitti...

Onnea pennusta! Toivottavasti kaikki menee jatkossakin hyvin!

T: Toko-ryhmäläiset Nea ja Veeti

Anonyymi kirjoitti...

Hurjasti ONNEA mukavankokoisesta pentueesta!

-Henna, Sera sekä lappalaiset.

Johanna kirjoitti...

Sivusilmällä olen tätä teidän penturojektia seurannut. Onnittelut pennuista ja tsempit molemmille äideille. ;)

-johannak

Hirmut kirjoitti...

Hih, minäkin näin yöllä tekstarisi jälkeen unta punaisista pikku tervuista. ;-) Mahtavaa, että kaikki meni hyvin. Paljon onnea äippäkoiralle, pikkuisille sekä taustajoukoille!

PS. Piti oikein tarkistaa tuosta aiemmasta postauksesta, paljonko veikkasin Daimin masukkien määräksi. Kuutta veikkasin - eli pitää pistää vissiin lotto vetämään. xD

Annika R. kirjoitti...

paljon onnea vielä tätäkin kautta penneleistä niin Daimi-mammalle kuin myös teille. Olisin niin mielelläni tullut mukaan synnytkseen mutta ku D. päätti pihtailla pentujen syntymisen yöhön:) Nähdään!

Satu Niemelä kirjoitti...

Kiitos kaikille onnitteluista! Me kaikki ollaan täällä lähimain onnemme kukkuloilla. :) Onnittelut myös kasvattaja-Marille upeasta pentueesta!! ;)

MinnaS kirjoitti...

Mulla meinas mennä koko pentujen syntymä ohi:/ Onnea siis hirmuisesti kivan kokoisesta pentueesta! Ihanaa pentuaikaa teille kaikille, ja vähän myös pitkiä hermoja sitten kun yhtäkkiä muuttuvat riiviöiksi! ;) Jääkö teille joku tytöistä?

Satu Niemelä kirjoitti...

Minna, kyllä vaan. Oma pikkupötkö jää tästä jengistä meille asumaan :) Kuka se näistä on, niin siitä ei ole vielä kun vasta aavistus ;)